Pitääkö ensiapukurssin olla SPR-kurssi? Näin valitset työpaikalle sopivan ensiapukoulutuksen
Lyhyt vastaus on: ei tarvitse.
Työturvallisuuslaki ei edellytä, että työpaikan ensiapukoulutuksen pitäisi olla Suomen Punaisen Ristin kurssi tai että koulutuksesta pitäisi saada SPR ensiaputodistus.
Lain mukaan työnantajan on huolehdittava ensiavun järjestämisestä työntekijöiden lukumäärän, työn luonteen ja työolosuhteiden edellyttämällä tavalla. Ensiapukoulutuksen on oltava asianmukainen- työn erityiset vaarat huomioiden. Laissa ei nimetä tiettyä ensiapukurssia tai koulutusorganisaatiota.
Myöskään Kela-korvattavan ensiapukoulutuksen ei tarvitse olla SPR-kurssi. Kela toteaa, että työnantaja voi hankkia ensiapukoulutuksen myös muuten, kunhan kouluttajan pohjavaatimukset ja pätevyys täyttyvät.
SPR-kurssi ja kouluttajan pätevyys ovat siis kaksi eri asiaa!
Entä Kela-korvaus?
Työnantaja voi saada ensiapukoulutuksesta korvausta osana ehkäisevää työterveyshuoltoa, kun tietyt ehdot täyttyvät.
Kelan mukaan olennaista on, että:
- työterveyshuollon tekemässä työpaikkaselvityksessä on arvioitu tapaturmariski
- sen perusteella on arvioitu ensiapukoulutuksen tarve
- todettu tarve on kirjattu työterveyshuollon toimintasuunnitelmaan
- ensiapukouluttaja täyttää Kelan asettamat pätevyysvaatimukset.
Kouluttajan kohdalla pelkkä terveydenhuollon ammattitutkinto ei kuitenkaan riitä.
Kela määrittelee hyväksytyt terveydenhuollon pohjakoulutukset ja edellyttää kouluttajalta lisäksi SPR ensiavun ja terveystoiminnan asiantuntijaryhmän suosituksen mukaista lisäkoulutusta.
Tämä ero on hyvä pitää mielessä:
Kela-korvattavan kurssin ei tarvitse olla SPR-kurssi, mutta kouluttajan pitää täyttää Kelan kouluttajalle asettamat vaatimukset jotka on määritellyt SPR- asiantuntijaryhmä.
Milloin kurssin sitten pitää olla nimenomaan SPR-kurssi?
Vaikka laki tai Kelan työterveyshuollon korvausjärjestelmä eivät yleisesti edellytä SPR-kurssia, joissakin tilanteissa nimenomaan tietty kurssi tai todistus voi olla tarpeen.
Näin voi olla esimerkiksi silloin, jos:
- työnantaja on itse päättänyt edellyttää tiettyä SPR-kurssia
- tilaaja tai sopimuskumppani vaatii SPR-todistuksen
- tarjouspyynnössä tai sopimuksessa on määritelty tietty koulutus
- myöhempi koulutus tai muu pätevyys edellyttää tietyn ensiapukurssin suorittamista.
Silloin kyse ei kuitenkaan ole yleisestä lakisääteisestä vaatimuksesta, jonka mukaan kaikkien työpaikkojen ensiapukoulutuksen pitäisi olla SPR-koulutusta, vaan kyseisen työnantajan, sopimuksen tai muun käyttötarkoituksen asettamasta vaatimuksesta.
Voiko työpaikka siis valita muun ensiapukoulutuksen?
Kyllä voi.

Työpaikalle voidaan valita myös muu kuin SPR- ensiapukoulutus, kunhan koulutus vastaa työpaikan tarpeita.
Työturvallisuuslain lähtökohtakin on juuri työpaikan olosuhteissa: ensiapuvalmiudessa pitää huomioida muun muassa työn luonne, työolosuhteet, työpaikan koko sekä työhön liittyvät erityiset vaarat.
Siksi myös koulutuksen sisältöä voidaan painottaa työpaikan riskien mukaan.
Yleisimmin kursseilla keskitytään sydänpysähdyksen tunnistamiseen, elvytykseen, sydäniskurin käyttöön, tajuttomuuteen, tukehtumiseen ja tavallisimpiin sairauskohtauksiin.
Teollisuus-, varasto- tai rakennusympäristössä koulutuksessa voidaan puolestaan painottaa enemmän esimerkiksi suuria verenvuotoja, tapaturmia, silmävammoja ja palovammoja, sekä sähkötapaturmia.
Työpaikkakohtaisen koulutuksen etuna on, että koulutusaikaa voidaan käyttää juuri sellaisiin tilanteisiin, joita kyseisessä työympäristössä voidaan kohdata.
Milloin SPR-kurssi on hyvä valinta?
SPR koulutusohjelman mukainen ensiapukurssi on hyvä vaihtoehto silloin, kun halutaan juuri kyseisen koulutusjärjestelmän mukainen kurssi ja todistus.
Se voi olla tarkoituksenmukainen esimerkiksi silloin, kun työnantaja haluaa henkilöstölle tietyn ennalta määritellyn koulutuksen tai SPR-todistusta tarvitaan muuta tarkoitusta varten.
Kaikilla työpaikoilla koulutustarve ei kuitenkaan ole samanlainen.
Siksi ennen kurssin valintaa kannattaa miettiä:
Mitä henkilöstön pitää osata, jos juuri tällä työpaikalla tapahtuu vakava tapaturma tai sairauskohtaus?
Mitä kannattaa tarkistaa ensiapukoulutusta ostettaessa?
Kurssin nimen lisäksi kannattaa selvittää ainakin:
- kuka koulutuksen pitää ja mikä hänen kouluttajapätevyytensä on
- vastaako koulutuksen sisältö työpaikan riskejä
- kuinka paljon koulutuksessa harjoitellaan käytännössä
- voidaanko sisältöä painottaa työpaikan omien tarpeiden mukaan
- tarvitaanko nimenomaan SPR-todistus
- halutaanko koulutuksen kustannuksista hakea Kela-korvausta ja täyttyvätkö sen ehdot.
Pähkinänkuoressa: kurssin nimeä tärkeämpää on se, kuka kouluttaa ja vastaako koulutus työpaikan todellisiin tarpeisiin.
